Taideaarteita etsimässä
- Glam Interiors
- 28.3.
- 3 min käytetty lukemiseen
Kevät ja ihana aurinko!
Kakkoskotikaupungissani Genovassa on rakennusten kivijalkojen liiketiloissa tiheään aurinkolasikauppoja. Niitä tarvitaan ilmeisemmin, koska a) muoti muuttuu ja b) Liguriassa aurinkoisia päiviä on runsaasti ympäri vuoden. Kun kävelen kotia kohti ja sukellan Genovan vanhan kaupungin kujille (italiaksi caruggi), voin kuitenkin nostaa lasit otsalle, sillä hämärillä mukulakivikujilla aurinko ei häikäise. Askeleeni ja puheeni kaikuvat takaisin korkeiden, vanhojen rakennusten seiniltä ja erilaiset tuoksut, värimaailmat ja arkkitehtuuri kertovat sosiokulttuurista tarinaansa alueen asuttamisesta ja asukkaista kautta aikojen tähän päivään saakka.

Asuintalomme rakennettiin muutamien vuosien säteellä Leonardo da Vincin ja Sandro Botticellin syntymistä.
Talo, jossa asuntomme sijaitsee, on rakennettu 1450-luvulla, eli se on ehtinyt todistaa monenlaista ajanjaksoa historiassa. Samassa korttelissa suoritetaan kaivauksia, joissa merkkirakennuksen lattian alta on löydetty vielä vanhempi kerros kaupunkia noin 1200-1300-luvuilta. Mielestäni on kiehtovaa ajatella, että todennäköisesti mekin asumme keskiaikaisen kaupungin päällä, mutta jo toisessa kerroksessa. Paavin ja Espanjan kuninkaan suurlähettiläänä toiminut Brancaleone Grillo rakennutti talon perheensä edustuskodiksi ja muutaman vuosikymmenen kuluttua Genovan tasavallan ykkösmies eli Doge Luca Spinola osti sen osaksi jo huimaa palatsi-imperiumiaan.
Jos mielikuvitukseni kohtaa rajojaan kuvitellessani viimeisimpien vuosisatojen arkea talon kulmilla, on 1500-luvun tai 1200-luvun kuvittelu vielä vaikeampaa. Onneksi on olemassa nerokkaita elokuvia ja historiikkeja ruokkimassa ymmärrystä ja onneksi Italiassa harjoitetaan rakennussuojelua, joka arvatenkin on valtava menoerä Italian valtion ja EU:nkin tasoilla.
Tästä päästäänkin omaan, pikkiriikkiseen rooliimme Italian kulttuuriperinnön vaalimisessa. Kotikolomme on osa suurta, sisäpihalla varustettua historiallista rakennusta, joka on listattu niin sanottuun Rollin luetteloon. Vuonna 1576 Genovan tasavallan senaatti loi luettelot "Rolli degli alloggiamenti pubblici", jotka sisältävät kaupungin tärkeimmät aristokraattiset palatsit. Koska Genovassa vierailevia diplomaatteja, arvohenkilöitä ja aristokraattisia valtiovieraita ei ollut kaikkia mahdollista toivottaa tervetulleiksi hallitsijan (Doge) palatsiin sekä poliittisista että logistisista syistä, luetteloihin sisältyvien palatsien omistajat joutuivat ottamaan vastaan vieraita asuinpaikkoihinsa.
Tällainen julkisen vieraanvaraisuuden malli on historiassa ainutlaatuinen ja kansainvälisten vieraidensa ansiosta Genova tulikin tunnetuksi kaikkialla Euroopassa arkkitehtuurinsa laadusta ja korkeatasoisesta hienostuneesta elämäntyylistään.
Vuodesta 2006 lähtien 42 näistä palatseista on julistettu Unescon maailmanperintökohteiksi. Tällaiset kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi luokitellut rakennukset ovat luonnollisesti suojeltuja (vincolato) ja niissä suoritettavat remontti- ja restaurointitoimenpiteet vaativat laillistetun asiantuntijan, kuten arkkitehdin, laatiman tarkan projektisuunnitelman, sen hyväksynnän ns. Soprintendenzan toimesta sekä projektin valvonnan. Soprintendenza eli kulttuuriperinnön suojelun valvontaviranomainen toimii Italian kulttuuriministeriön alaisessa toimistossa Genovan ja La Spezian provinsseissa ja hänen työpöytänsä kautta kulkevat kutakuinkin kaikki arkeologiaa, taidetta ja maisema-alueita koskevat projektihakemukset. Hän on erittäin kiireinen nainen.
Vaikka asuntomme on kooltaan alle 100m2, aikaa projektien laatimiseen ja hyväksyttämiseen tarpeellisilla tahoilla kului reilusti. Saimme avaimet asuntoon heinäkuussa 2022 ja projektimme häämöttää lopullaan kesään 2025 mennessä. Voit kuvitella, että meillä on sormet ja varpaat ristissä, että loppuluisu sujuisi hyvin.
Hyvä puoli hitaassa etenemisessä on ollut, että sisustussuunnitelmaa on ollut aikaa haudutella, unelmoida eri vuosisatojen sisustustyyleistä ja samalla syventää tietoja Genovan ja yleisesti italian historiasta, arkkitehtuurista ja taiteesta. Myös rakennus- ja sisustusalan toimijoiden kartoittaminen, verkostoituminen ja tilausten hoito on luonnollisesti ollut aikaa vievää.
Pari vuotta sitten suoritetun, huippuentisöijä Livia Pecchiolin tekemän kartoituksen jälkeen olemme tienneet asunnon keittiön katonrajassa ja katossa olevan rakennuksen alkuvuosina maalattuja freskoja maalikerrosten alla. Remontin aloituksen venymisen takia niiden entisöinnin pariin tiimi pääsi vasta tämän vuoden maaliskuussa ja jännityksellä odotimme, millaista taidetta maalin alta paljastuu ja millaisessa kunnossa. Maalikerroksia oli kertynyt alkuperäisten maalausten päälle aikojen saatossa kaikkiaan 11, joista vanhemmat ovat kalkkimaaleja eri pastellin sävyissä ja uusin kerros valkoista ”muovimaalia”.
Entisöijä työskenteli kahden lunetin eli puolikuun muotoisen, kaarenalaisen seinäalueen kimpussa ja niistä paljastui rakennuksen alkuvuosikymmenten aikaisia groteskityylisiä koristeluja.
Se oli upea uutinen! Entisöintiraportin mukaan ne on tehty semifreskotekniikalla eli maalaus työstettiin lähes kuivan laastin pintaan. Groteskityyliin kuuluu fantasiamaailman eläin- ihmis- ja muita luontohahmoja, kerubeja, vaaseja ja köynnöksiä. Sirot, mielikuvitukselliset kuviot on maalattu usein valkealle tai muuten yksiväriselle taustalle symmetrisesti ja joukossa saattaa seikkailla hirviömäisiä ja hurjiakin hahmoja.
Tämä löytö kertoo asukkaan olleen taidemaailman trendien huipulla maalatuttaessaan palatsiinsa groteskeja. Taiteilijoiden piireissä oli omaksuttu tämä tyylisuunta antiikin Rooman ja Neron ajan Domus Aurean löydyttyä kaivauksissa 1480-luvulla.

Entisöijän tutkimusraportin mukaan freskoja löytyisi enemmänkin katosta ja katonrajasta. Aloitamme kulttuuriperinnön vaalimisen nyt kahdella lunetilla ja tulevaisuudessa haluaisimme paljastaa myös salaperäisen kattoreliefin, joka on katon tasaiseen pintaan maalattu taulu kivisillä kehyksillä.

Taulun kivikehyksen näytealalta erotan kullanruskeaa, haalistunutta väriä ja yritän kuvitella teoksen uudessa loistossaan 1400-luvun lopulla kullattuine raameineen. Saman rakennuksen toisesta asunnosta löydettiin kymmenisen vuotta sitten kuuluisan taidemaalarin Luca Cambiason ja hänen oppipoikansa Lazzaro Tavaronen maalaamia freskoja seiniltä ja katoista, joten kaksi kysymystä jäävät vielä meitäkin kutkuttamaan; kuka maalasi asuntomme groteskit 1400-luvun loppupuolella (aikaoletus) ja onko Luca Cambiaso tiimeineen työskennellyt (1500-luvin puolivälissä) myös meidän kerroksessamme palatsia…. Arvannet varmasti mihin haluaisin säästää tulevaisuudessa pennoseni.


Pennosia kerryttäessäni keskityn edullisimpiin tunnelmaan vaikuttaviin tekijöihin sisustuksessa, kuten freskoja mairittelevien valaistusratkaisujeni toteuttamiseen. Taidanpa myös kipaista vielä kivijalkakaupassa päivittämässä ne aurinkolasit (jotka muuten ranskan kielellä ovat ”lunettes”).
Kunhan remontti etenee ja asunnossa voi kuvata muutakin kuin rakennustelineitä ja laastisankoja, lupaan kirjoitella taas tämän palatsin kuulumisista.
Kevätterveisin, Nina
Comments